2. päivä kesäkuuta varmistui se, että minulle on myönnetty kansalaisuuden poisto. En ole enää Suomen kansalainen ja sain siitä vielä hienon kirjekäärönkin tänne, missä nyt olen, jossain, missä pippuri kasvaa.
Täten olen siis englantilainen. Täysin, puhtaasti, rehdisti ja suoraan. Hyvästi Suomi, vaikka kieltä en unohda koskaan enkä sen kauneutta unohda.
Ikävä ei tule alituista taistelua ja sitä, että nykyään ei Suomessa voida edes kuninkaanvaaleja hoitaa kunnolla. Kerrasta ja ilman taktikointia. Muuttamatta sääntöjä välissä ja koko ajan eikä sana jäävi tarkoita enää kenellekään siellä mitään.
Myönnän, olen katkera. Tai turhautunut. Tai ehkä suhteellisen vihastunut.
On silti kestämätön ajatus, että Suomen kuninkaanvaalit ovat yksi täysi farssi. Jossa mietitään pitkään ketkä saavat äänestää. Säännöt julkistetaan, niitä muutellaan ja kesken vaalien vielä tapellaan siitä, että pitää sääntöjä muuttaa, hylätä ääniä, tehdä asiat ihan eri tavalla kuin mitä vaalit julkistettua on ilmi tuotu. Eikä äänen ääntäkään uskalla antaa taktikoimatta, temppuilematta ja kieroilematta.
Kuka hyvänsä Suomeen kuninkaaksi valitaan hän tulee saamaan sellaiset paskaryöpyt niskaansa vihaiselta ihmislaumalta, etten jaksaisi edes ajatella. En ainakaan haluaisi ajatella sitä, miten lopulta virassa on kuningas, joka ei voi tehdä mitään oikein. Huutoa ja napinaa tulee oikealta tai vasemmalta tai pahimmillaan kaikista ilmansuunnista. Kuninkaan tulisi olla Suomen suurdiplomaatti, ahkera, aktiivinen, mutta rauhallinen. Ihminen, joka ei herätä kuumia tunteita Suomen kansalaisissa eikä ulkomailla. Joku, joka voi taata rauhaa. Nyt virasta on tehty pelkkä vitsi, titteli. Ollapa kuningas vain sellaisena olemisen ilosta.
Suoraan sanoen minua sylettää Suomen nykymeno. Kaikki pitää taktikoida, kieroilla tai jos suunnitelma vuotaa niin täytyy sitten jälkikäteen ja ohessa vähän temppuilla. Eikö jatkossa olisi vain helpointa tehdä vaalilautakunta, muutamasta valitusta, jotka äänestävät jokaisen kaikkiin virkoihin, keskenään. Ettei tarvitse enää käydä läpi uskomattomia pelleilyjä ja naurettavia temppuiluja? Eikä kellään ole mitään kunniaa, arvoja tai periaatteita enää. Millään ei ole enää mitään arvoa...
Odotan päivää, että pääsen kotiin Englantiin tältä matkaltani, jonka myötä olen nyt siellä missä pippuri kasvaa. Nyt vielä jonkin aikaa aika menee täällä joko puita hakaten tai kierrellen, laivoja odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti