Väliaikaisena pääkummina varahermot tai loma on hetkittäin tarpeen

Olen ollut lomalla väliaikaisen pääkummin hommista nyt melkein kaksi viikkoa. Kummitoiminta pyörii, elää, minun makuuni silti yskien. On silti ollut ihanaa olla nyt lomalla. Ei ole ollut hetken aikaa minun vastuullani tuo kummilasten jakaminen, miettiä kenelle ja kuinka monta. Olen voinut rauhassa miettiä, mitä toiminnalle pitäisi tehdä, mihin meillä olisi rahkeita ja miettiä kaikkea sitä mitkä mahdollisuudet kummitoiminnalla olisi. Halutessaan ja aktiivisten tarttuessa toimeen toiminnasta voi tulla vaikka minkälaista, mahdollisuuksia on vaikka mihin! Muuhunkin kuin vain kummilasten jakamiseen ja heidän neuvomiseensa.

Lomailu on tehnyt hyvää. Olen saanut olla vain rivikummina, ihan tavallisena jäsenenä hetken. Ilman vastuuta tai huolta siitä hoituuko pari pientä käytännön asiaa. Olen saanut miettiä ja kirjoittaa tavallisena kummina. Pääkummina en tule olemaan ikuisesti, tuskin enää edes kovin pitkään ja hetkittäin mietin mihin minua lopulta muka tarvitaan. Pääkummina ei ainakaan, sillä sen käytännön asian osaa hoitaa kuka vain jaksava ja aktiivinen. Kenties vahingossa tarvittaisiin pääkummina sitten aktiivisesti herättämässä keskustelua, mutta itse huomasin osaavani jopa ilman titteliä vain puhua ja herätellä. Lomani aikana. Niin aion tehdä jatkossakin, sen jälkeenkin, kun saamme ihan vakituisen pääkummin tällaisen äkkiä ehdotetun väliaikaisen sijaan. Toivon, että pian menisi kummiporukalla hermot minuun ja tulisi ehdotus suoraan, että voitaisiinko jo hankkia vakituinen pääkummi.

Ensi viikolla, ylihuomenna otan taas langat käsiini. Tällä hetkellä kun toimintamme on kuin pellossa eläisimme eli meillä ei ole sääntöjä niin väliaikaisella pääkummilla on oikeastaan tasan se valta mitä hän itselleen ottaa. Vaikka täysin näkisin asian lopulta niin, että vähintään vakituinen pääkummi ei sen kummoisempi ole kuin kukaan muukaan kummi. Hoitaa vain käytännön asioita, toimii kenties jonkinlaisena puhemiehenä ja rakastaa sitä, että paperit ovat järjestyksessä, omaamatta silti minkäänlaista valtaa ylitse muiden niin ehkä juuri nyt aion tehdä eri tavalla kuin miten ajattelen. Laittaa hieman vauhtia ja törkeästi.

Minua on pitkään jo raivostuttanut, että sääntöjen laatiminen kestää muka kauan, yhtä jahkaamista. Lopulta koen, että nyt on aika vain sanoa suoraan ja jyrätä. Ihmisillä on ollut aikaa tarttua todella ja täysin toimeen. Hermoni olen menettänyt siihen, että on saanut huomata, että se hetki, kun nimi tulee jäsenlistaan kadottaakin useilta kaikki ideat ja halun tehdä. Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että suurelle osalle riittää vain se, että kummilapset jaetaan ja voivat yhden tai kaksi viestiä kummilapselle laittaa. Että olen typerä idealisti ja yliaktiivinen. Minä jaksan silti vain unelmoida kaikesta mahdollisuudesta mitä toiminnalla on. Niitä ei vain pysty toteuttamaan ilman aktiivista porukkaa ja sitä, että muutkin haluavat kehittää toimintaa todella pitkälle.

Onneksi en ole ikuisesti pääkummi ja tulen tyytymään lopulta siihen, mihin muutkin. En jaksa ikuisesti yrittää.

Seinä kestää enemmän kuin pää

Voin sanoa suoraan, että minua kyllästyttää! Kyllästyttää totaalisesti se, että vain harvat äänekkäimmät ovat tekevinään jotain, mutta harvoin edes tekevät muuta kuin pitävät ääntä. Loput ovat hiljaa, lupaavat ehkä tehdä jotain, mutta vajoavat laiskuuden tilaan, jossa lupauksia ei pidetä eikä vahingossakaan tehdä mitä on luvattu. Pari harvaa jaksaa yrittää hetken aikaa potkia toisia tekemään, aktivoitumaan ja pitämään lupauksiaan, mutta luovuttavat lopulta, sillä kukaan ei jaksa hakata päätään seinään kovin pitkään huomattuaan, että se tekee kipeää.

Minä luovutan kohta. En jaksa hakata päätä seinään, sattuu. Masokistillakin on kynnys kivun sietämisen suhteen. Rupean kiltisti vain hoitamaan peltojani ja pidän turpani kiinni. Lopetan kaiken ylimääräisen tekemisen ja yrittämisen.