Tässä taas matkustellessa ja pitkin Ranskaa ja muita mantuja kävellessä olen tullut miettineeksi, että mikä ihme minut saa aina reissuun lähtemään. Matkalla ollessani sitä kaipaa aina kotiin, tekemään jotain hyödyllistä. Olla taas rakentamassa ja auttamassa kaupunkia. Sitä tulee mietittyä usein, että mitenköhän hastingslaiset kaverit voivat ja onko kaikki hyvin siellä. Ruokaa tarpeeksi, töitä tarjolla, hinnat kohtuullisia. Miten ihmiset voivat? Ja silti aina kun pääsen kotiin niin hetken aikaa siellä olen ja huomaan pian sanovani jo taas "kyllä!" jos minulle matkaa ehdotetaan.
Olenko jotenkin levoton luonne? Tai ehkä koukussa koti-ikävän tunteeseen? Jotain minun on silti matkoilta saatava, en minä niitä muuten kaiketi tekisi. On se kyllä avartavaa nähdä uusia paikkoja. Jutella erilaisten ihmisten kanssa. Hienoa on aina huomata erilaisten kaupunkien ja läänien toimintatapoja. Joskus ne poikkeavat täysin kotipaikkani tavoista. Ja onpahan minulla aina kerrottavana tarina jos toinenkin kapakassa, kun aina lopulta Hastingsiin pääsen takaisin! Kai se on vähän sitäkin, että kyllä sitä vaihtelua kaipaa päivästä toiseen peltojen ja puumetsän välin seilaamisessa.
Toisinaan olen miettinyt, että tämä matkustelu häiritsee pahasti sitä, että joskus hankkisin sivistystä. Paronittaren olisi ehkä sopivaa olla ihan virkamies, kenties valtion hommissa. Opiskella alaansa liittyvät taidot ja istua kopperossaan tekemässä tylsiä töitä. Hyväpalkkaisia, mutta tylsiä. Opettajanakin sitä tienaisi sitten enemmän. Vaan enpä osaa kuvitella itseäni virkamiehenä papereita pyörittelemässä. En taida kovin ahkerasti siis vieläkään tehdä mitään sen sellaisen eteen ja jatkan matkustelua. Elinkustannuksetkin kun nousisivat, kun täytyisi pitää statusta yllä. Tällainen peltotyöläinen ja teurastaja, kun virkamieheksi ryhtyis... Kyllähän sitä vähän sivistyneemmän ison jehun pitää syödäkin sen mukaisesti! Pah, sanon minä.
Taidan pysyä tällaisena matkustelijana, jolla on aina uutta kerrottavaa eikä koskaan tylsää. Koti-ikävä usein, mutta ainakin on mahtavaa, kun ei tiedä mitä seuraavalla viikolla tapahtuu! Tai edes huomenna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti