Itsekkyys, ahneus, juonittelu, kataluus, eripuran lietsominen, ylimielisyys, toisten maahan polkeminen...
Siinä on jokunen vahva ja inhottava sana. Jo niiden kirjoittaminen saa mieleni synkeäksi. Olo tuntuu painavalta ja raskaalta. Vielä raskaammaksi mieli muuttuu, kun tiedän miten tuollaiset asenteet ja teot vaikuttavat laajalti jokaiseen asukkaaseen, heidän hyvinvointiinsa, jaksamiseensa ja viihtyvyyteensä.
Itsekkyys ei rakenna mitään, se hajottaa. Ahneus antaa yhdelle tai muutamalle kaiken mitä he haluavat ja muut, hyväntahtoiset ihmiset kärsivät. Juonittelu saa asukkaat olemaan varpaillaan, varuillaan koko ajan selkänsä taakse vilkuillen varmistaakseen olevansa edes jokseenkin turvassa. Kataluus saa pelkäämään päivästä toiseen sitä hetkeä, jolloin puukko isketään selkään ja pelkäävä ihminen ei uskalla toimia. Eripuraa lietsottaessa ihmiset joutuvat entistä kauemmas toisistaan, kauemmas yhteistyöstä, pitääkseen huolta vain itsestään, selvitäkseen yksin. Ylimielisyys on ihana tunne vain ylimieliselle itselleen, joskin hitaasti kalvava ja sisintä tappava, saaden silti sivulliset surullisiksi ja onnettomiksi päivästä toiseen. Kun ihmiselle ei ole kuin oma etu, hän surutta ja armotta polkee toisia maahan, raivaa kaiken pois tieltään unohtaen, että jokaisella olisi oikeus olla onnellinen.
Onnellisuus. Onko siihen kaikilla oikeus? Tai haluammeko, että kaikki voivat olla onnellisia? Ansaitseeko jokainen onnea?
Ehkä tärkeintä on miettiä sitä, että onko todella itse onnellinen, jos tavoittelee kerta toisensa jälkeen jotain. Oli se sitten tietty summa rahaa, jokin tietty virka, tietty vaateparsi, tietty projekti, jonka haluaa tehdä. Kun sen mitä haluaa on saavuttanut onko sitten tyytyväinen? Tuskin, sillä aina on täytettävä haluamisen tyhjiö jollain ja haluttava jotain uutta. Ihmisellä on tarve haluta aina jotain. Se on luonnollista. Vaan onnellisuus on hassu juttu. Se ei kulu, se ei lopu tai katoa, jos kanssaihminen on onnellinen myös. Kun näkee kanssaihmisten olevan onnellisia ja voivan hyvin se tuo iloa ja onnea itsellekin. Se on tarpeeksi. Silloin ymmärtää pärjäävänsä vähän vähemmälläkin. Se on kestävää onnea hetkellisen onnentunteen sijasta, joka taas katoaa heti, kun on taas aika tavoitella jotain uutta.
Yksilön itsekkyys ja ahneus tuhoaa kaupunkeja ja läänejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti