Maallisen rakkauden kirot

Suomea on kuohuttanut kirkon osalta erään munkin piittaamattomuus. Kenties se on ehkä väärä sana, sillä rakkaudelle ei aina mitään voi. Munkille ainoa rakkaus pitäisi olla silti Korkeampi voima, Jumala, ei nainen. Niin hän on aikanaan valassaan vannonut ja sen lausuessaan hyväksynyt säännöt luostarinjäsenyydestä, jossa tavoiteltavaa on täysin antaa itsensä Jumalalle, olla Hänelle varattuna.

Toivotan tuolle kihlaparille onnea, Jaakkimille ja Eleonooralle, tietäen että iso osa pitää nyt Eleonooraa noitana, joka on lumonnut hartaan kirkon miehen ja osa ajattelee Jaakkimia heikkona uskossaan. Sääliksi käy myös apotti Juhanaa, jonka tulee miettiä miten menetellä. Muualla maailmassa on hyvin tarkkaa, että munkit eivät mene naimisiin. Ikinä. Eivät edes kihloihin. Sitä ajatellessa on vaikeaa kuvitella yhtäkään pastoria, joka avioliiton tulisi siunaamaan. Rakkauden ymmärrän, mutta tiedän myös sen, että kun on päätöksen jumalantiestä aikanaan valinnut niin maallisen rakkauden ei pitäisi valaa horjuttaa. Lähimmäistä voi ja täytyy rakastaa aina, vaan valansa rikkova munkki... sääntöjä rikkova munkki... Onko mitään yhtä surullista? Pari on nyt kenties  tuomittu ikuiseen kirkonvihaan. Pienemmälläkin hinnalla voisi rakastaa toista.

Oma mielipiteeni on, että tuo on räikeää kirkkoa päin nauramista sanoen, että voi tehdä mitä haluaa, uhmakkaasti. Jos ei kykene rakastamaan maallisesti silti kunnioittaen munkkisvalaansa niin sietäisi rukoilla usean päivän ajan saadakseen itsensä taas kokoon. On uskonnollista heikkoutta luopua jostain, jolle on lupautunut vain maallisen takia. Näin puhun, vaikka en ole itse ikinä kirkon toimissa ollut kuin uskovana, joka on pyytänyt kasteen ja avioliiton siunaamisen. Puhun, sillä itse tiedostin heti, että haluan vielä löytää kumppanin. Jos olisin ajatellut toisin olisin vannonut nunnasvalan. Jokainen nunna ja munkki valaa vannoessaan tietävät mihin ryhtyvät ja sillä hetkellä tietävät, että heille on vain yksi kumppani: Jumala. Mikäli maallisuus pääsee asiaa tällä tavalla sekoittamaan niin uskon lujuus on ollut heikkoa ja siitä tulee sanktionsa saada. Kirkon ei tule sellaista hyväksyä.

Kirkon tulee sanoa suoraan, että uskostaan ja valastaan herkästi luopuvat ovat kirkon vihan piirissä eikä avioliittoa siunaa kukaan. Tai enää kirkon toimintoihin hyväksy. Sanoa suoraan, että viesti valan rikkomisesta lähtee myös naapurimaihin ja jokaiselle pastorille, jonka maassa väärällä tavalla kihlautunut pari vihille aikoo.