Minulla ja perhelääkärillämme on kyllä hyvin erilainen ajatus joistakin asioista. Hän kielsi minulta ratsastamisen vedoten siunattuun tilaani sanoen, ettei se ole hyväksi lapselle tai turvallista. Minähän hermostuin moisesta väitteestä ja tokaisin, että kyllä minun lapseni on hyvä tottua ratsun selässä olemiseen jo vatsassa ollessaan! Lääkäri ymmärsi minun olevan tosissani sen suhteen, etten aio ratsastamista jättää ja yritti vedota minuun vielä, että käyttäisin edes satulaa, mieluiten naisten sellaista ja hiljentäisin vauhtia enkä viilettäisi kuin tuulispää entiseen malliin.
Pah sanon minä! Lapsi on minun ja Phobian eikä ihan vähästä säikähdä, mikäli vanhempiinsa tulee! Jos nyt sattuisin putoamaan ratsun selästä niin tuskinpa lapsi siitäkään kuoliaaksi pelästyy, sen verran lujaa tekoa meidän lapsemme on aivan taatusti.
Toivon... Toivon, että lapsi perii isältään rauhallisuutta, kykyä olla diplomaattinen ja ystävällinen ja vakaa kuin kallio. Sateen jälkeen kyllä ehkä hieman liukas, mutta jykevä, järkkymätön ja vakaa siitä huolimatta. Minulta lapsi voisi periä... niin... tuota. Mitä hyviä puolia minulla olikaan... hmm... Täytyy varmaan kysyä Phobialta. Hän ehkä keksii edes yhden, jos ei muun takia niin välttääkseen riidan.
Lääkärin kiusaksi voisinkin tästä hypätä hevosen selkään ja katsoa kuinka lujaa hevonen voi juosta, kun sitä tarpeeksi hoputtaa. Voisin kiusallani ratsastaa lääkärin tönön ohi ja näyttää ohi mennessäni kieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti