Suomessa
ollaan kuulemma haluttomia antamaan neuvostosta virkoja koskevat
oppaat julkisuuteen, jolloin ne voisi lukea torin mummokin
myyntikojua pitäessään tai niihin voisi ehdottaa muokkauksia ihan
kuka tahansa ja olisivat vielä ihan pelin sisällä. Olisihan se nyt
aikamoista! Kuka muka jaksaa tai osaa lukea?
Ymmärrän
sen, että on tarpeeksi, että ne oppaat ovat neuvoston foorumilla.
Eihän niitä ennen sitä tarvitse lukea. Ja kuka muka haluaisi?
Eihän siitä kukaan hyödy!
Ajatukseni
menivät sekaisin, kun aloitin ajatusketjun, jossa mietin
mahdollisuutta, että oppaita muokattaisiin, mietin pääni puhki
mitä hyvää tai huonoa se toisi ja tein ruudukoita ja listoja ja
laskin plussia ja miinuksia. Sitten tajusin miten se voisi sekoittaa
koko maailman, näin siitä jopa painajaisia viime yönä. Onneksi
heräsin!
Sillä
hetkellä nimittäin mietin tulevaisuutta.
Niiden julkaiseminenhan olisi kansalaisaktiivisuuden mahdollistamista oikean tiedon avulla. Mitä jos oppaat olisivat julkisesti saatavilla virkojenkin osalta? Silloin ehkä ne luettuaan osaisi miettiä paremmin ennen listalle ilmoittautumista onko neuvosto se oma paikka. Oli vastaus kyllä tai ei, sen päätöksen on silti tehnyt aktiivinen kansalainen, joka on saanut mietintänsä pohjalle halutessaan jo etukäteen enemmän tietoa.
Joku
taas miettisi lukiessaan, että hoitaako neuvoston virkamiehet
hommansa ja osaisi kysyä juuri kyseisen viran hoitajalta tarkemmin,
jos on epävarma. Se mikä on työnkuva ei kerro kansalaiselle
kaikkea siitä, mitä virkamiehen pitää tehdä tai mitä hänen ei
tulisi tehdä virkansa osalta. Eiköhän jokaisella ole oikeus saada
se tietoonsa, vaikka olisivat hiljaisempia lukijoita eivätkä
äänekkäitä kyselijöitä.
Ja
ehkä... ajantasaisten ja selkeiden oppaiden tekemiseen tarvitaan
useampi ihminen, neuvostossa oleva määrä ihmisiä riittää
varmasti, mutta onko heidän luottamusviroissa olevina järkevää
käyttää aikaansa oppaiden muokkaamiseen, sinne suljettujen ovien
taakse. Lopulta. Koskaan.
Onko
parempi, että menee varmasti jokaiselta ensikertaa neuvoston virassa
olevalta monta päivää tutustuessa virkaansa? Vai että ehkä
joskus tulevaisuudessa joku ensikertalainen olisi lukenut jo
perusasiat ja siten aikaa tulisi ehkä päivä tai kaksi lisää
tekemiseen eikä hakemiseen?
Lopulta kun mietin tulevaisuutta kysyn itseltäni: kuka vahingoittuu julkisista oppaista? En osaa vastata tällä hetkellä muuta kuin ettei siinä varmaan kärsi kuin muokkaajat ja ehkä lukija. Oppaan voi kyllä jättää lukematta, kuin myös muokkaamatta. Eli? Tämä ajatus tuntuu kiertävän kehää mahdollisen hyvän, pahan ja turhan työn kanssa. Voi harmi. Ehkä se jonain päivänä valmistuu. Ajatus.
Tuntokirja,
sinä uskollinen kuuntelija. Kylläpä olen paasannut. Mutta tiedätkö
mikä minut sai tällaisia miettimään? Se, kun neuvoston virkoja
koskevia asioita kysyy kansainvälisellä foorumilla neuvoston jäsen,
jonka pitäisi löytää sama tieto oppaista neuvoston foorumilta. Ja
ehkä joku tulevaisuuden neuvostolainen jo ennen neuvostonsaliin
astumista.
Voiko muutokseen luottaa, jos siihen uskoo? Vai täytyykö muutokseen uskoa luottaen kysymyksiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti